tiistai 31. maaliskuuta 2015

Karkkikakkuja ja lokerikkoja

Kummipoikani ja lapseni kummitäti saapuivat meille pääsiäisen viettoon. Tyttäreni soitti kummitädilleen ja kertoi haluavansa karkkikakun. Joten tälläisen kakun he tänään askartelivat




Ja lokerikkokin sai lopullisen kuosinsa tänään. Tästä siis aloitimme:


Putsasimme ensin nuo teipin jäljet hankaussienellä jonka jälkeen irrotimme takavanerin veitsellä. Yllättävän kevyesti lähti. Kävimme Jyskistä shoppailemssa vahakangasliinaa joka maksoi huimat neljä euroa. Innostuin irroittamaan nuo lokerikon välilevytkin putsaamiseksi. VIRHE! En katsonut järjestystä ja lopputulemana olikin, että takaisin laittaessa siitä tuli päältä pikkaisen käyrä. Kai niitä voisi kokeilla vielä vaihdellä, mutta just nyt intoa ei ehkä ole tarpeeksi. Tälläinen siitä nyt sitten tuli 




perjantai 27. maaliskuuta 2015

Hyvää ja Kaunista viikonloppua!

Viikonloppu lähestyy ja työrintama kutsuu, vähäsen lauantaina radiohommeleita ja sitten illalla nauttimaan ihanasta Jenni Vartiaisesta töiden merkeissä. Toivottavasti teilläkin on tiedossa mukava viikonloppu! Siskoni saapuu sunnuntai-maanantia akselilla ja tarkoituksena olisi ryhtyä tuunailemaan sitä lokerikkoa. En malta odottaa kummipoikani näkemistä! Päivittelen lokerikon etenemisestä seuraavana, mutta nyt saanen esitellä Herra ja Rouva Luumu! Eka pari kasassa. Ihanaa viikonloppua kaikille!


Herra & Rouva Luumu

torstai 26. maaliskuuta 2015

Mikä päivä!

Kaikki otti tänään aivoon heti aamusta lähtien. Ja päivän kruunasi äänityön tentti mikä ei mennyt läpi. Autossa tuli ketutuksen kyyneleet. Päätin olla välittämättä ja samalla, että nauttia loppupäivästä tyttöni kanssa. Joten lapseni kunniaksi vaaleanpunaista päivään


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Rairuoho

Laitoin tyttöni kanssa rairuohot, paremminkin ohraruohot kasvamaan viimeviikonloppuna. Pääsiäiseksi ne taitaa olla jo ylipitkiä. Hommasin myös uudet tipuset, koska siivoushullumies oli heittänyt aiemmat roskiin.





Ja sain vihdoin kirpparilta löytämäni Mäkisenkuvastimen kukkapeilin seinälle. Ruskea/valkoinen ja maksoi kympin kirpulla




maanantai 23. maaliskuuta 2015

Sokerilla kuorrutetut ruusunlehdet

Löysin tämän kirjan viikonloppuna kirpparilta 6 eurolla. Ensin jätin sen hyllyyn, mutta kun se tarpeeksi pitkään takaraivossa huuteli niin oli pakko hakea se pois. Kirja on kirjoitettu -70 luvulla Norjassa ja se kattaa erikoisia yrttejä ja reseptejä eri aikakausilta. Esimerkiksi kirja opettaa kuinka valmistetaan Tudorsien aikojen kuninkaiden viinejä. Ihan mahtava kirja, täytyy jotain reseptiä kokeilla ja raportoida tänne :)


Lumppulan tuomiset

Ne saapuivat vihdoin! Posti toi Lumppulan villiksestä ostamani tavarat. Ostin Pomonan ison luumupurnukan ja arabian munakupin




Lisäksi huusin aivan ihanan opetustaulun. Mieheni innostui tästä kanssa, joten sovimme, että saan huutaa sen kotiini. Toki pienen hintakaton laitoimme taululle, josta joustimme useasti :D Tämä taitaa olla kallein ikinä netistä huutamani tuote, mutta on se sen arvoinenkin. Olen kaavaillut tätä keittiöön. 





Pikkuneiti innostui heti tutkimaan eläimiä






perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pääsiäispuuhissa

Kuten aiemmin sanoin Lumppulan villis häiritsi pahasti keskittymistäni blogiin. Nyt olen seuraillut lähetystunnuksia matkahuollon palvelun kautta ja ostamani tavarat ovat jo Joensuussa mutta eivät ilmeisesti vielä lähisiwassani. Laittelen siis villiksen löydöistä kuvia myöhemmin.


Narssissit piti hankkia jo :)

Kävimme läheisellä rannalla perheeni kanssa etsimässä pajunkissoja. Sää oli aurinkoinen ja oli mukava käydä pitkällä kävelyllä. Kävimme myös ihastelemassa rakennustyömaata, jossa on käynnissä vanhan kartanon kunnostus. Kartano oli viime vuonna kaupan ja piipahdimme näytössä, mutta se on niin huonossa kunnossa, että täytyy olla erittäin varakas jos siitä aikoo itselleen kodin kunnostaa. Onneksi kartanovanhus löysi omistajat. 


Aurinko <3

Tänään innostuimme maalaamaan munia tyttäreni kanssa ja aloitimme virpomavitsojen teon. Parempi tai pahempi puolisko sai hoitaa puhkumisen, eli kananmunien sisällön puhaltamisen ulos.


Nuo on kivoja nuo perhoset jotka pystyy kietomaan vitsojen ympärille


Keittiönpöytä muutettuna askartelupöydäksi


Pääsiäismunat kuivumassa

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Aurinkoista Huomenta!


Ei ole hetkeen, siis muutamaan päivään nyt tullu kirjoiteltua mitään. Lumppulassa oli villis, johon upposi kaikki ylimääräinen aika. Opin taas jotain uutta nimittäin on olemassa hunajapomonanekka. JA SE OLI IHANA! No se jäi saamatta, mutta yksi pomona lisää on tulossa kokoelmiin sekä munakuppi. Ja villiksen ulkopuolelta huusin hienon opetustaulun, eläinkunnan järjestelmästä. Kunhan posti ne kuljettaa niin minä laittelen sitten lisäkuvia


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Joululahjan lunastus



Kävin Marimekon liikkeestä tänään hakemassa Räsymatto- syvätlautaset. Loppuivat ennen joulua liikkeestä ja koska joululahjaksi sain lahjakortin Marimekkoon niin päätin sen tänään lunastaa. Nämä on niin siistit. Muutenkin Marimekon liikkeessä olen kuin lapsi karkkikaupassa, tosin sillä erolla, että Marimekon jälkeen lompakkoon ei jää enää kolikoita.




maanantai 9. maaliskuuta 2015

Tyttöjen päivä

Tänään me vietettiin tyttäreni kanssa kahdestaan aikaa ja kävimme kaupungilla ja kirppiksillä. Teemaan sopivasti löytyi Arabian Lumikukka-sarjan vaaleanpunaiset kahvikupit ja sokerikko. Koko lysti 11 eurolla, olen tyytyväinen. Kirpparille jäi saman sarjan kermakko, mutta tällä hetkellä noita kermakoita alkaa olla jo niin monta, että osasta täytyy hankkiutua eroon.




Lumikukka

torstai 5. maaliskuuta 2015

Omppupomppu



Tämän ihanuuden löysin Puumalalaisesta Vintageliikkeestä, jossa myyjä piti tätä sokerikippona kahviasiakkailleen. Vitriinissä oli luumupomonoita, mutta minulla oli jo sellainen. Ajattelin rohkeasti kysäistä olisiko sokerikippo myynnissä ja kerroin kerääväni tätä sarjaa. Tähän kuuluu täysin ehjä kansi. Maksoin koko kokonaisuudesta 10 euroa. Tuossa reunassa on pieni särönen, mutta jo pelkästä kannesta olisin voinut maksaa.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Teekannu


Yksi ihan ehdottomista suosikkiastioistani on tämä Marimekon Räsymattoteekannu. Kannua saa vielä kaupasta, mutta sieltä tätäkään en suoraan ostanut. Tämän sain siskoltani kun annoin hännelle oman Oliiviastiastoni ja hän antoi tämän minulle vastalahjaksi. Olin tästä jo pitkään haaveillut ja se tuli sopivasti stockan nettikauppaan tarjoukseen, josta siskoni haukansilmä sen bongasi. Niin rakas, etten uskalla tätä edes kovin usein käyttää.

"Parasta ei ole hunaja, vaan hetki ennen hunajaa" -Puh



Tämän pomonan löysin joskus kirpputorilta 15 eurolla. Siihen kuuluu kansikin, mummo oli sitä juuri nostamassa hylluyyn kun pyyhälsin paikalle. Sanoi, ettei ollut varma laittaako myyntiin ollenkaan vaan viskaako suoraan roskiin, koska ei ollut kansi enää ihan ehjä.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kahvikupposet

Kahvikupposet

Kirsikankukat kevään tuo

Rakastan kirsikankukkia, yksinkertaisesti rakastan. Mikään ei ole niin kaunista kun kukkivat kirsikkapuut. Niitä odotellessa keräsin omat kirsikkani kasaan kevättä tuomaan.